Venetelakka helpottaa veneen säilytystä

Veneily on monelle rakas harrastus. Veneilykauden jälkeen ja myös sen aikana tarvitaan veneelle myös säilytys, rantautumis- ja huoltopaikka, johon kätevän ratkaisun tarjoaa venetelakka. Venetelakoita on saatavilla erikokoisina ja myös vinssillä varustettuna. Veneitä telakoidessa tulee huomioida monia asioita, joista kirjoitamme myös tämänkertaisessa kirjoituksessamme. Tervetuloa veneily aiheisen blogin pariin, toivottavasti löydät täältä hyödyllistä tietoa ja mielenkiintoista luettavaa aiheesta.

Venetelakan käytöstä on monenlaista hyötyä

Telakat sopivat sekä veneen pidempiaikaiseen säilyttämiseen että rantautumista ja huoltotoimenpiteitä helpottamaan. Merenrannassa venettä telakalla säilytettäessä, on etuna myös se, että veneen pohja pysyy puhtaana. Telakalla pohjaan ei pääse kertymään likaa tai levää, eikä merirokko ei pääse kiinnittymään siihen. Merirokko kiinnittyy veneenpohjaan merialueilla muutaman viikon ajan kesällä ja sen kiinnittymisen estäminen säilyttämällä venettä telakalla on ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi myrkkymaalien käyttäminen. Myrkylliset eliönestomaalit ovat haitallisia vesistöille ja kaikille vesieliöille, joten niiden käyttöä tulisi välttää.

Veneelle kannattaa valita sopiva telakka, joka on tarpeeksi tukeva ja turvallinen

Veneen telakoinnissa ja talvitelakoinnissa on tärkeää, että se telakoidaan turvallisesti, joten telakan tulee olla riittävän tukeva sekä veneen kokoon että venetyyppiin nähden. Etenkin telakoitaessa vene pidemmäksi aikaa, kuten esimerkiksi talvitelakalle laitettaessa on tärkeää varmistaa venepukin ja telakan riittävä tukevuus. Kaikki veneet tulee tukea tukevalla venepukilla, joka sopii venetyppiin ja kokoon. Moottoriveneen painopiste on veneen takaosassa, johtuen moottorin painopisteestä, joten riittävän tuen saaminen veneen takaosaan kannattaa varmistaa. Koko veneen runko kannattaa tukea tasaisesti ja varmistaa, että vene ei pääse kaatumaan kyljelleen. Purjeveneen talvitelakoinnissa kannattaa se tehdä joko valmistajan hyväksymälle telakointipukille tai venetyypille ja sen kokoluokalle sopivalle telakalle. Purjevenettä telakoitaessa sen painopiste tulee saada kölin varaan ja veneen tulee olla pystysuorassa korkeusakseliinsa nähden. Purjevene kannattaa aina telakoida masto laskettuna.

Mitä kannattaa muistaa laitettaessa vene talvitelakalle

Talvitelakoinnissa on tärkeää varmistaa telakointialustan tukevuus, koska veneen täytyy pysyä siinä sääolosuhteista riippumatta. On myös hyvä käydä tarkistamassa venettä talvitelakoinnin aikana ja sen akkuja kannattaa ladata pari kertaa myös telakoimisaikana, niiden käyttöiän ja toimivuuden vuoksi. Huolettaessa ja korjatessa venettä telakoinnin aikana, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota turvallisuuteen ja siirtää kaasupullot ja muut helposti syttyvät tarvikkeet pois veneestä. Tutustu veneen talvisäilytykseen tarkemmin esimerkiksi täällä Alutrack Oy.

minusta

Blogi urheilusta ja vapaa-ajan harrastuksista

Oletko innokas urheilija ja harrastat mielelläsi vapaa-ajallasi erilaisia urheilulajeja? Jos vastasit kyllä, siinä tapauksessa olet löytänyt juuri oikean blogin pariin, koska me myös! Liity toki seuraamme, vaikka olisit vasta aiheesta innostunut, sillä täältä löydät toivottavasti paljon informaatiota ja motivaatiota, sekä urheilun aloittamiseen tai vaikka sitä jo intohimoisesti jo harrastaisit. Suurimalla osalla meistä on omat lempi lajimme, joiden parissa viihdymme, aika vierähtää kuin siivillä ja kunto kohenee kuin huomaamatta. Urheilu ja liikunta ovat aina hyviä harrastuksia terveyden kannalta ja kun oma laji löytyy, saattaa se seurata mukana läpi elämän. Mukavaa, että olet löytänyt blogimme pariin, toivottavasti kerrot mielipiteesi kirjoituksistamme ja jaat myös omat kokemuksesi aiheesta. Tervetuloa mukaan!

Viimeisimmät julkaisut

13 February 2024
Sähköpyörässä on moottori avustamassa polkemista. Moottori on usein akkukäyttöinen ja auttaa pyöräilijää liikkumaan pidempiä matkoja tai voittamaan va

13 July 2023
Kun kulkureitin varrelle osuu kaunis ja viihtyisä terassi, se vangitsee katseen ja houkuttelee pysähtymään hetkeksi nauttimaan virvoittavan juoman, ka

3 April 2023
Ampuminen on hyvä harrastus, mutta sen harrastamiseen liittyy paljon opeteltavaa sekä aseen toiminnasta ja käsittelystä, mutta myös turvallisuus säänn

tag